![]() |
|
TANSSIYHDISTYKSEN STREETSHOW RY kahden nuoren vuonna 2005 perustama tanssiyhdistys jonka tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille tanssin opetusta harrastus tasolla sekä kilpailu tasolla. Tanssijoita tulee lisää vuosittain ja olemmekin saaneet lapsista ja nuorista uusia kilpailevia ryhmiä.Tavoitteenamme on antaa kaikille lapsille ja nuorille paikka missä voi harrastaa oman tason mukaan ja saada hyviä ystäviä.Tavoitteenanmme on myös saada harrastus täysin maksuttomaksi kaikille ja sen takia toivomme ,että löydämme yhteistyökumppaneita jotka tukisivat toimintaamme. Suomessa on harvassa paikassa mahdollisuus harrastaa ilman rahaa ja näin jää niiden perheiden lapset ilman harrastusta joiden vanhemmilla sitä rahaa ei ole. Tanssi harrastus lisää myös lasten ja nuorten sosiaalisuutta ja vähentää syrjääntymistä. Lasten ja nuorten toimintaa pitää tukea jotta heidän ei tarvitsisi etsiä seuraa jengeistä vaan saisivat hyviä ystäviä samasta harrastuksen kautta. Teemme yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa jotka auttavat lapsia ja nuoria. Opettajamme ovat nuoria tanssijoita ja ovatkin itse tanssineet ja opettaneet monta vuotta. Koulutamme nuoristamme opettajia jotka siihen ammattiin haluavat tulevaisuudessa ja jos hyvin käy niin myös pyrimme heidät työllistämään. Ota rohkeasti yhteyttä! Meiltä saat tanssitaidon sekä paljon uusia ystäviä. Meiltä voit myös tilata tanssiryhmiä erilaisiin tilaisuuksiin esim. syntymäpäivä juhliin,polttareihin, tapahtumiin, näytöksiin, kuvauksiin, videohin, ravintolaan (ainoastaan RUSH ryhmä). Voit myös tilata yhden opettajan pitämään tuntia haluamallenne porukalle. Oletko perustamassa tanssiryhmää tai onko sinulla jo sellainen ja tarvitsisit apua koreografian tekemiseen tai/ja opettajaa niin ota yhteyttä niin sovitaan teille sopiva opettaja sekä harjoituspäivä.
|
Etusivu Meistä Uutiset Aikataulu Ryhmät Tuntikuvaukset Myyntiehdot/hinnasto Rush Opettajat Esiintymiset Sijoitukset Tilaa esitys Tanssijat Galleria Kumppanit Ilmoittaudu Ek info Yhteystiedot ![]() |
| Kaakon Nettipalvelu Oy | |